Asiakaspalvelu klo 09-19 puhelin 020 710 9055

"

Kokemukseni on osoittanut, että jotkin kuviosuunnittelun ja painotekniikoiden uudet ideat tarvitsevat aikaa kasvaakseen, joskus jopa vuosia. Ideoita on työstettävä jatkuvasti, jotta ne ovat valmiita kun niitä tarvitaan.

-Petri /Seriöösi
Blogikirjoituksia

Entistäkin kotimaisempi verkkokauppa

Vaihdoimme verkkokaupan kassan tänään ruotsalaisesta Klarna/Kustom -järjestelmästä kotimaiseen Paytrail -maksunvälittäjään.
Kotimaisuus ja lähituotanto on ollut Seriöösin ydinajatuksia alusta lähtien. Jyväskyläläisen Paytrailin myötä Seriöösin kotimaisuusaste nousi entisestään.
Tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa ja lähetyksiin käytämme Postia ja Matkahuoltoa.
Miksi vasta nyt siirryimme suomalaiseen kassajärjestelmään, siitä lisää seuraavassa.

Lue lisää
Mustavalkoista PIHA-kangasta terassin pöydällä

Ostatko ALE:sta?

Seriöösin viides toimintavuosi lähestyy loppuaan, mutta vasta nyt käynnistimme ensimmäisen alennusmyynnin.
Yksi perusajatuksista on Seriöösillä koko ajan ollut, että ei mennä mukaan sesonkiajatteluun ja lietsota vaihtuvilla mallistoilla turhaa kulutusta. Tehdään vain harkittua ja kestävää designia. Hankitaan tuotanto läheltä, mieluusti Suomesta, ja otetaan tavaraa varastoon vain sen verran kuin saadaan kaupaksi. Näin eivät isot firmat toimi. Oletko miettinyt, mitä isojen alennusten takana on? Onko termi ”läpimyynti” sinulle tuttu?

Lue lisää
Nuori mies ompelee koneella vihreää Rauha-kuosista kangasta

Seriöösi X Stadin AO

Seriöösin ja Stadin AO:n yhteistyö on jatkunut tänä syksynä ammatillisten opiskelijoiden työelämäharjoitteluna, joka on toteutettu oppilaitoksen tiloissa. Olemme puolin ja toisin todenneet moneen kertaan ja hieman kliseisesti suhteemme olleen todellakin ”win-win” -tilanne.
Opiskelijoiden motivaatio harjoitustyöhön saa boostin siitä, että taustalla on todellinen design ja yritys, eikä kuvitteellinen tuote ja harjoitus. Seriöösille on arvokasta kuulla ammattiin opiskelevien ajatuksia tuotteesta ja antaa samalla oma pieni yhteiskunnallinen panoksensa Suomen tulevaisuuteen.

Lue lisää
Avainlipputunnus ja teksti: Tehty Suomessa Made in Finland

Hankittiin Avainlippu

Toisin sanoen: anoimme tunnusta Suomalaisen Työn Liitolta ja saimme sen. Tämä kaikkien tuntema Avainlippu-merkki voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle. Se, että merkki meille myönnettiin, ei ollut minulle mikään yllätys. Tunnuksen saanti edellyttää nimittäin vain yli 50% kotimaisuusastetta tuotteen tai palvelun hinnanmuodostuksessa. Avainlippu-merkki voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai Suomessa tuotetulle palvelulle. Keskimäärin Avainlippu-tuotteiden kotimaisuusaste on toki yli 80 prosenttia, kuten Seriöösilläkin.
En ole aina suhtautunut tällaisiin merkkeihin pelkastään positiivisesti, mutta….

Lue lisää

Forssa Textile Week 15.–18.8. 2024 sykähdytti

Seriöösi oli näkyvästi mukana toista kertaa järjestetyssä Forssa Textile Week -tapahtumassa.
Forssan tarina ”tyykikylänä” eli kangaskaupunkina alkoi jo 1847, kun Axel Wahren perusti sinne kehräämön. Tekstiilikaupungin läpi virtaa joki, jonka nimi on tietysti Loimijoki.

Lue lisää

Heikki Orvola 80 vuotta 29.11.2023

Professori Heikki Orvola (s. 29.11.1943 Helsingissä) on suomalaisen muotoilun tärkeimpiä vaikuttajia. Orvola on toiminut paitsi taideteollisuuden ja teollisen muotoilun alalla, myös taiteilijana. Useilla palkinnoilla ja professorin arvonimelläkin ansioitunut Heikki Orvola on lukuisten tunnettujen lasi- ja keramiikkasarjojen suunnittelija. Työuransa Orvola aloitti jo 1968 Nuutajärven lasitehtaalla Kaj Franckin ja Oiva Toikan kollegana. Painokangassuunnittelun Heikki Orvola löysi ilmaisuunsa 1980-luvulla. Nyt 80 vuotta täyttävä Heikki Orvola jatkaa aktiivista työskentelyään suunnitellen painokangaskuoseja Seriöösi oy:lle. Uusi painokangaskokoelma julkistetaan tammikuussa 2024 pidettävässä lehdistötilaisuudessa.

Lue lisää
Piha-esiliina takaa kuvattuna. Japanilaistyyppisen mallin ristikkäiset olkaimet näkyvät hyvin.

Nollataan hävikki

Zero waste, suomeksi nollahävikki, tarkoittaa sellaista elämän ja ajattelun tapaa, jossa pyritään minimoimaan tai jopa nollaamaan kaikki sellainen jäte, jota ei voi kierrättää tai uudelleen käyttää. Tässä tapauksessa jätteen energiaksi polttamista ei lasketa kierrätykseksi, kuten ei tietysti sekajätettäkään.

Lue lisää

Materiaaleista

Kuten blogini ”Ajatuksia värityksestä” insertissä kirjoitin: painokankaiden ja kuviosuunnittelun perusta on ”pyhä kolminaisuus”, johon kuuluvat materiaali, kuvio ja väritys. Ihanteellisessa tilanteessa suunnittelu lähtee materiaalista, vaikkakin käytännössä usein kuviosta. Materiaali on näistä kolmesta osa-alueesta se, joka eniten vaikuttaa painokankaan käyttöön. Siksi se on luonnollinen lähtökohta suunnittelulle.

Lue lisää

Ajatuksia värityksestä

Painokankaiden ja kuviosuunnittelun perusta on ”pyhä kolminaisuus”, johon kuuluvat materiaali, kuvio ja väritys. Ihanteellisessa tilanteessa suunnittelu lähtee materiaalista, mutta käytännössä usein kuviosta. Väritys kuitenkin on useimmiten se osa-alue, joka ”myy” tuotteen kuluttajalle. Kun mielessä on uuden vaatteen tai sisustuskankaan osto, ihminen usein lähtee etsimään tuotetta värin perusteella.

Lue lisää

Lue ensimmäisenä uusimmat blogikirjoitukset!