Yhdeksäs ”European Quilt Triennale” (9. EQT) koostuu kilpailulla valituista eurooppalaisista uuden ajan tekstiili- ja tilkkutaideteoksista. Tuomaristo on valinnut mukaan 45 teosta, joukossa Suomesta Marita Lappalaisen teos ”A House” ja Leena Illukan ”Touch”. Heidelbergistä 2025 lähtenyt upea näyttely on kiertänyt Saksassa ja Sveitsissä.
Näyttelyn yhteyteen on järjestetty erilaisia työpajoja ja esitelmiä, sekä lyhyitä noin puolen tunnin ”impulsseja”, joissa kiinnostavat tekstiilialan toimijat esittäytyvät. Myös Seriöösi esittäytyy tarinallaan Vooninki-tilassa, näyttelyn yhteydessä, sunnuntaina 8.2. klo 11. ja heti Seriöösin jälkeen esittäytyy Pirita Lauri Välitila Studiosta Helsingistä ja klo 12 Sonja Tanskanen Suomen käsityön ystävistä pitää luennon ryijyistä. Osoite Tampereen Finlaysonin alueella sijaitsevaan näyttelytilaan on Väinö Linnan aukio 13.
Näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin 10–16 (maanantaisin suljettu) Näyttely on avoinna vielä 15.02. 2026 asti.
Kiitokset 9.EQT:n saamiseksi Suomeen kuuluu Stuttgartissa vaikuttavalle, niin ikään triennaalin tuomaristoon kuuluvalle Nanna Aspholm-Flikille, jonka juuret ovat Suomessa ja Tampereella.
Tapahtuman ovat mahdollistaneet myös lukuisat sponsorit, mm. Finlaysonin alue, Taito-liitto, Tampereen kaupunki sekä Sasky.
Tervetuloa Tampereelle!






