Asiakaspalvelu klo 09-19 puhelin 020 710 9055

”Saunojat” mukana Mikkelin kuvitustriennalessa

Picture of Petri Juslin
Petri Juslin
Facebook
Twitter
LinkedIn
Jenni Tuomisen Seriöösille suunnittelema ”Saunojat” jättihuivi on mukana arvostetussa Mikkelin kuvitustriennalessa. Järjestyksessään neljästoista kuvitustaiteen näyttely on Grafian ja Mikkelin taidemuseon vuonna 1987 käynnistämä tapahtuma. Myöhemmin mukaan järjestäjäksi liittyi myös Kuvittajat ry.
Tämän vuotiseen Mikkelin 14. kuvitustriennaleen on hakumenettelyn ja karsinnan kautta valittu 47:ltä tekijältä yhteeensä 77 teosta. Teosten tuli olla julkaistu viimeisen kolmen vuoden aikana.
Näyttelyyn valitut teokset tuovat esiin alan monimuotoisuuden. Tekniikat, ilmaisun ja materiaalien monimuotoisuus ovat upeasti esillä.
 
Seriöösille suunnitellut Jenni Tuominen on saanut kuvitustaiteen valtionpalkinnon vuonna 2017. Paitsi kuvittaja, Jenni on myös palkittu kuosinsuunnittelija sekä tuottelias ja monipuolinen taiteilija. 
”Saunojat” aihe syntyikin aluksi akryylimaalauksena, josta Seriöösi ja Jenni työstivät ison puuvillahuivin. 
 
Mikkelin kuvitustriennalen kunniaksi laitamme myyntiin erän näitä hauskoja isoja huiveja tarjoushintaan. Koodilla JENNI ilmainen toimitus kaikkiin Jennin huiveihin ja kasseihin!.
Huiveja on saatavilla myös Mikkelin taidemuseon kaupasta.
 
Kuulemma monet ovat kiinnittäneet tämän ison Saunojat-huivin seinälle. Jenni on laittanut sen myös mökin ikkunaan, jossa valo siivilöityy hienosti ohuen puuvillakankaan läpi.
 
Mikkelin 14. kuvitustriennalen näyttely on esillä Mikkelin taidemuseossa 13.6.–13.9.2026.
Käykää tutustumassa tähän hienoon näyttelyyn!
Suunnittelija Jenni Tuominen puutarhassaan pitelee Saunojat-huivia esillä
Jenni ja huivi

Jaa sivu

Facebook
Twitter
LinkedIn
Picture of Petri Juslin /Seriöösi

Petri Juslin /Seriöösi

Kuviosuunnittelun ja painokankaiden asiantuntija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *